Kaikki kirjoitukset kirjoittajalta Auvo Viita-aho

Sinne vain sekoilemaan – Pertti Koivula suosittelee lavatanssia kaikille

Näyttelijä Pertti Koivula aloitti tanssiharrastuksen uudelleen muutama vuosi sitten lattarikursseilla ja kertoo olevansa ikuisesti kiitollinen niille, jotka alussa kärsivällisesti sietivät harjoittelijan sekoiluja. Se kuitenkin kuuluu asiaan eikä haittaa ketään.

Koivula suosittelee tanssiharrastusta. Siinä saa liikuntaa. Se on sosiaalista, ja lavalla ihmisten kanssa on mukava jutella, sillä siellä ollaan selvin päin. Kun keho oppii uusia liikeratoja, pysyy myös pää kunnossa. Tanssin haittapuolena on, että se voi lähteä lapasesta!

Tai katso video 1 YouTube:ssa

Tai katso video 2 YouTube:ssa

Tai katso video 3 YouTube:ssa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön liikkumishaaste

Tanssin alkuun -väen vastaus Tasavallan presidentti Sauli Niinistön liikuntahaasteeseen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö täytti 75 vuotta, ja syntymäpäiväviikollaan hän julkaisi liikkumishaasteen kehottaen kaikkia suomalaisia lähtemään kävelylle tai liikkumaan jollain muulla tavalla. Niinistö haluaa kannustaa suomalaisia liikuntaan, vuorovaikutukseen ja toisten ymmärtämiseen.

Tanssinalkuun -tiimi vastasi haasteeseen ja lähti kävelylle -vaihtoaskeleella tietenkin. Tällä videolla haluamme onnitella Sauli Niinistöä ja tietenkin kehottaa kaikkia suomalaisia ottamaan vaihtoaskel haltuun.

Katso video ja tule mukaan!

13 faktaa tanssin terveysvaikutuksista (18.5.2023)

Pirkko Tuominen avaa tanssin terveysvaikutuksia kolmestatoista eri näkökulmasta ET-lehden artikkelissaan.

Näkökulmat ovat:

  1. Kohottaako tanssi kuntoa?
  2. Vahvistaako tanssiminen lihaksia?
  3. Millä tavalla tanssi auttaa ehkäisemään kaatumisia?
  4. Mitkä tanssit vahvistavat luita?
  5. Mitkä tanssit ovat hyviä nivelille?
  6. Sopiiko tanssi ylipainoiselle tai huonokuntoiselle?
  7. Voiko tanssilla elvyttää kipeää selkää?
  8. Miten tanssi hoitaa mieltä?
  9. Voiko tanssilla virkistää aivoja ja ehkäistä muistisairauksia?
  10. Mikä vaikutus musiikilla ja tunteilla on tanssissa?
  11. Mistä tanssilajista kannattaa aloittaa?
  12. Kuinka vanhaksi voi tanssia?
  13. Onko tanssi lääkettä?